Välipunnitus ja hiilaritaistelua

Välipunnitus

Matkustin tässä päivänä muutamana heposella Ideaparkkiin. Oltiin poikien kanssa sovittu tapaaminen punnituksen ja kehonkoostumusmittausten merkeissä. Tai me mittään poikia enää olla, kaikki yli 40-kymppisiä ja minä vanhimpana jo kuuvennellakymmenennenellä. Pistettiin nimittäin herrasmieskerhon pikkuporukalla tämmönen leikkimielinen kisa pystyyn tuossa heti vuojenvaihteen jälkeen. FatCamppi 2020 annettiin sille nimeksi ja kun kerta kisa on, niin jottain tavotetta tietysti kans. Joko painoa pois 10 % alkupunnituksen painosta tai 25 % pois sisäisen rasvan määrästä. Seihtemän äijää meitä siinä on ja aika vaihtelevia on saavutukset ollu tähän mennessä. Eikä se itelläkään alussa ihan putkeen menny, mutta kun tämän kettoilun tosissani alotin, niin sen jälkeen alko tapahtua. Nyt oli mulla painoa pudonnu 9,3 kg alkupunnituksesta ja 12,5 kg vuojenvaihteesta. Myö kun tehtiin se alkupunnitus 18.1.2020 niin meni mulla muutama kilo nyt sitte ohi tämän mittelön kannalta katottuna. 10 kg pitäsi pudottaa, joten aika lähellä alakaa olla tavotteen saavuttaminen mulla sen suhteen. Mutta tämä sissäinen rasvapa se onkin sitten ihan toinen juttu; sitä oli mulla lähteny 7,3 kg eli 29,9 %! Eli tavote on sitten minun kohalta saavutettu vaikka aikaa olis vielä puoli vuotta. Nyt pittää vaan pittää saavutettu taso. Tai pistää vielä paremmaksi. 3 meitä tuli tähän punnitukseen ja todettiin, että hyvällä mallilla on meillä kaikille kolomella tämä rojekti. Alakaa olla voittajat pikkuhilijaa selevillä. Yhellä meistä oli painotavote menny jo kirkkaasti rikki tovi sitte. Ja se kolomaskin alko lähennellä rajapyykkiä hyvvää kyytiä. Sillälailla siinä tuumattin, ettei tätä tähän jätetä vaan tiristellään vielä usseempi kilo tässä puolen vuojen aikana. Kun ei se oo rehti kilpailu se tärkein juttu vaan toisten nöyryytys. Niin nöyryytettään nuita muita sitten ihan kunnolla.

Laittelivat muutamat muut ryhmäläiset meille kuvia jäätelöannoksista ja sihijuomista, myö niille vastapalloon heitettiin punnituksessa ihtistämme otettuja kokovartalokuvia. No niillähän meni kreemit ja kuplat väärään kurkkuun ja tuumasivat että syksyllä alottavat hyökin tosissaan. Van katottaanpa miten äijien käypi, saattaapi tulla hätä kätteen.

Tuohon laitan  muutaman kuvaparin ennen-jälkeen tilanteista. Ihan jutun alussa olevat kuvat on otettu viime vuojen heinäkuussa ja tämän vuojen heinäkuussa. Meni housut jalkaan aika paljon helpommin tänä kesänä. Sitten on nuo puolialastonkuvat; 1.1.2020 otetuissa kuvissa on  painoa 13 kg enemmän ja vyötärönympärystää 13 cm enemmän ku nyt. Ja sitte nämä kuvat, missä ei oo mahhaa enää ihan niin paljon, on otettu nytten. Onhan tämä ollu ihan ylihienoa ja kustannustehokastaki, kun on pystyny ottamaan käyttöön vaatehuoneellisen pieniksi jääneitä vaatteitakin. Joitakin vuosia sitte ostin puolen tusinaa kauluspaitaa ja niistä muutama jäi ihan pakkauksiinsa ku lihoin sillon oikeen vauhilla. Nyt ne mahtuu kaikki päälle. Ja viime kesänä joutu puvun housuista jättämään napin auki eikä takkia saanu kiinni ollenkaan. Nyt mennee heittämällä päälle. Enkä nytten ala kaikkia vaatteita tässä luetteloimaankaan, mutta sain kyllä tavallaan uuven vaatekaapillisen vaatteita itelleni tämän hoikistumisen myötä. Ja puhumattakkaan terveysvaikutuksista. Kun sain lääkäriltä luvan jättää pois diabetes- ja verenpainelääkkeet.

Hiilareitten kanssa taistelua

Se on tämä kesä aika vaikkeeta aikaa ketoilijalle. On kaikenlaisia houkutuksia, sekä ite aiheutettuja että muitten aikaansaamia. Kun kuuluu kessään perinteisesti kaikenlainen krillaaminen ja virvokkeiden litkiminen. Ja on monenmoisia juhlia ja tapahtumia. Nythän se on tämä kesä ollu siinä mielessä erilainen ja heleppokin, kun on tämä viirus rajottanu karkelointia yms. Itekkin jouvuin siirtämmään 50 -v juhlat ens vuojelle. Eikä siinä mittään, joutaapa nuita juhlimaan myöhemminkin, onhan tässä 10 vuotta aikaa. vaikka joka vuosi juhlat pitäsi. Yhet rippijuhlat tässä kuitenniin kohalle osu; rouvan siskonpojan nimittäin. No sehän kyllä mulle ja meille hyvin passasi. Sovittiin taas rouvan kanssa ja suukkosin vahvistettiin, että on taas lupa vähän hiilareita maistella. Ja sitten palattaan taas normiketoarkeen heti huomenna. Pakattiin aamusella bonuslapset Heposeen ja matkustettiin naapurikunnan puolelle. Tai eihän ne rouvalle mittään bonuksia oo, mutta mulle. Myö kun yhteen mentiin, niin minä sain kaks bonuspoikaa ja rouva sai kaksi bonusaikuista, kun ovat minun lapset jo omillensa muuttaneet. Ja maalimalle lähtenneet.

Ja olihan sielä niin hyvvää ruokaa ja kreemikakkuaki vielä. Koitin minä vähän pahimpia hiilaripommeja siinä vältellä mutta aateltiin, että saapi sitä ihminen välillä repsahtaa kuhan sitten taas ottaa itteänsä niskasta kiinni. Van se on kyllä jännä, miten voipi ihminen olla heikko houkutusten eessä! Sehän oli heti seuraavana aamuna ihan kamala hiilarinäläkä. Tiijättekö, semmonen oikeen raastava näläntunne. Niinku parmesaaniraastimella kihnutettas sisuksissa. Ihan erilainen näläkä ku mitä on sillon, ku on päässy hyvvään ketoosiin. Se on semmonen hyväntuntunen, ikkäänkuin sellanen tasanen paineen tunne. Semmonen, jota ei halua edes syömällä mennä pillaamaan. Hyvän matkaa iltapäivän puolelle siinä räpisteltiin tuskissamme, kunnes annettiin periksi. Kyllä ei oo ihmisen elämä heleppoa kun jääpi samantien koukkuun kaikenlaisiin houkutuksiin. Painelin Cittariin ostamaan jätskiä. Ihan kunnon annokset tehtiin tsinuskikastikkeilla ja luvattiin, että huomenna palataan ruotuun. Eipä menny aikaakaan, kun alko meikäläistä ihan armottomasti väsyttämmään. Kateltiin siinä rouvan kanssa yhtä meijän lempihömppäohjelmista eli 90 päivää morsiamena. Minä kaikkeni tein, että herreillä pysysin, van väkisin puski unta silmiin. Yritin hiilaripäissäni verensokerimittariaki ehtiä muttei sitä mistään löytyny. Semmosen tunnin se otti, että toivuin tuosta sokeripläjäyksestä. Siinä tuli sitten mieleen, että onko tosissaan tämmöseksi menny tämä minun elimistön toiminta, ettei ennää mittään makiaa passaisi suuhunsa laittaa. Aattelin, että tutkia pittää tätä asiaa, minä kun oon saanu oikeestaan tiedemiehen koulutuksen. Tai kai se nykyään tiedehenkilö on. Kemiikkaa ja biologiikkaa päähäni koitin iskostaa 7 vuotta Itäsuomalaisessa yliopistossa ja lopulta sieltä pois pääsin Filosofian Hamsterin paperit salkusssa. Tai Filosofian Maisterihan se oikeesti on, mutta minusta tuo hamsteri on parempi, soppii varsinkin minulle, kun oon luonteeltani semmonen hamstraamaan taipuvainen. Niin sitä meinasin siinä aatella, että minä tutkin nyt tämän sokerin vaikutusta minnuun ihan kunnolla, ja rakensin toisen reiluhkon jäätelöannoksen. Ja taas, ihan sama vaikutus: tajut kankaalla öbaut tunnin ajan. Aika uskomatonta. Päätettiin sitte rouvan kanssa, että varmistettaan tämä tulos hakemalla pizzat. Ihan oli sama vaikutus. Tajut kankaalla meikäläisellä. No mutta, tulipahan todistettua tuoki asia. Ja mielestäni sain kyllä hyvin eliminoitua sattuman vaikutuksen sekä poistettua taustakohinat yms. Tiijänpähän jatkossa varmuuvella vältellä hiilareita ihan tyystin. Seuraavana päivänähän se tietysti iski taas hiilarihimo. Varsinki kun satuin käymään meijän pahvikeräyslaatikolla kodinhoitohuoneessa, missä oli tyhjät pizzalaatikot. Niitä siinä sitten nuuskin ja kärsin. Mutta periksi en antanu. Ja verensokerimittariki löyty työhuoneesta. Pöyvällä oli. Van eipä sitä hiilarihiprakassa siitä löytäny.

90 Päivää Morsiamena päivitystä

Kateltiin tosiaan rouvan kanssa 90 päivää morsiamena. Ja sehän on silleensä hyvä sarja, niinku nykyään monet ameriikkalaiset on, että siinä kerrataan niitä asioita ja tapahtumia niin monta kertaa, että pöljempiki tajuaa, että mitä siellä tapahtuu. Tai semmonen, joka hiilaripöhnässä nukkuu sohvalla. Ja rouva sitten vielä briiffasi minua joiltakin osin. Mutta sen minä siellä näin, kun oli taas Lisa ja Usmani valokeilassa. Oltiin nyt siinä vaiheessa, että olis pitäny Usmanin mamin siunaus saaha avioliitolle. Siihen nigerialaiseen kulttuuriin kuuluupi semmonen. Jos ei siunausta heru, niin ei mennä naimisiin. Kyllä se Lisa kaikkensa yritti. Pukkeutu paikallisseen perinneassuun, kävi mamin kanssa moskeijassa rukoilemassa ja vei sille vuohenkin. Vuohen! Van ei herunu siunausta kaikesta huolimatta. Kyllä myö siinä ällisteltiin heijän tapojansa. Rouvakin siinä tuumasi, että on mami vetäny päälleensä pöytäliinan, verhot ja osapuilleen kaikki tekstiilit mitä on talosta irti saanu. Ja kuuma on ku saunassa jo ilman vaatteitaki. Kummalliset on tavat heillä. Ja jos minä vuohen veisin Pohojanmaan perinneasun helavyö helisten minun anoppikandidaatille niin mitähän sitä siitä ei mahtasi tulla! Sieluni silimillä nään anoppiskani ilmeen. Ei varmana siunausta tulis mullekaan. Myö kun ei rouvan kanssa vielä olla virallistettu tätä meijän suhdetta. Kohta kolme vuotta ollaan toisiamme rakastettu ja alkaa jo vihjailuja tulla sen verran tiuhaan ja sen verran painokkailla äänensävyillä, että jottain tarttis vissiin tehä. Ja oon minä jo plänin tehny. Mutta vuohta en hanki! Vien anoppilaan kermalikööriä ja appikandille sen lempijuomaa. Uskosin, että on mulla paremmat mahikset siunaus saaha ku Lisalla.

Hyvä on ihmisen ilman hiilareita olla

Van on se niin, taas tuli vahvistusta ainaki mulle, että ei sovi hiilarit minun elimistölle. Ei ollenkaan. Jälkeenpäin ku mietin ja muistelen, niin oon kärsiny kaikenlaisesta väsymyksestä, aivosumusta, vetämättömyydestä ja huonosta olosta jo vuosikausia. Ehkä peräti 10 vuotta. Parempi on minun olla ilman hiilareita. Onhan se vähän ankeata välillä, mutta tulipahan tuota ruokarietastelua jo 50 vuotta harrastettua. Seuraavat 50 vuotta sitten saapi mennä paremmin itseä kohdellen. Ja kyllä sitä kaikkeen tottuu. Eikä näitten ihmiskokeitten jälkeen kyllä hiilareihin halua ees palata.