Repsahdus

Juhliin

Tuli Rouvalle kutsu syntymäpäiväjuhliin. Se oli avec. Ilmotti mulle että tuo avec tarkoittaa sitä, että minä lähen mukaan. No mikäpä siinä sitten, joutaahan tuota lähtemään. Kun ei tässä Kotimiehen toimessakaan nyt oo mitään niin kauheen kiireellistä tulossa...tai menossa. Kettäänhän minä en sieltä tietenkään tunne, mutta sielläpä sitä tutustuu sitten.

Niinpä myö sitten matkustettiin Etelä-Pohjammaalle. Ja sovittiin taas, että on lupa nappailla hiilareita kun on kerta erityistapaus. Ja kun on joka kerta niin hyvin onnistuttu palaamaan takasin ruotuun tässä ketoilussa. Siellä myö sitten nautittiin antimista ja pijettiin lystiä. Mutta kohtuuvella kuitenkin.

Paluu arkeen

Siitä sitte arki alko ihan normaalisti ku kotio oltiin palattu. Rouva meni töihin ja minä jatkoin Kotimiehen rutiineja kotosalla. Ihan söin taas ketoruokavalion mukasesti. Siinä sitte kuitenki aattelin aikalailla alkuviikosta, että ei kait se haittaa, jos vähän jottain herkumpaa välipalaksi. Kun on niin yksinäistäkin tämä Kotimiehen elämä arkena päivällä. Vähän niinku lohdutukseksi. Ja palkinnoksi, kun oon ollu niin noheva tässä elämäntapamuutoksessa. Pakastimelle vähän siinä inventaariota tein ja sieltähän löyty karjalanpiirakoita. Niitä alko aika kovasti minun mieli tehä, ja eihän se nyt muutama maisteltuna maalimaa kaaja eikä ketoilua tuhoa. Kun on niin hyviä tuloksiaki tullu tässä saavutettua.

Niitä mikrossa lämmitin ja päälle juustoo ja kinkkuu. Ja oli ne kyllä niin hyvän makusia. En minä siitä Rouvalle viittiny mainita, kun ei tuolla viattomalla napostelulla oikeesti mittään merkitystä oo yhtään mihinkään. Kaikki piirakathan minä sieltä pakastimesta sitte lopulta söin.

Sittenpä minä jossain vaiheessa muistin, että meillä on työhuoneen kaapin alimmalla hyllyllä semmonen herkkuarkku. Semmonen puinen, johon on jemmattu kaikki suklaat ja muut herkut mitä on jääny viime joululta ja Pääsiäiseltä ja kaikenmaailman erikoistilaisuuksista. Sinne piti minun tietysti mennä kurkistamaan. Ja tämähän se oli sitte ihan kauhea virhe. Mulla alko nimittäin niin kamalasti tehä mieli niitä herkkuja. Varsinki suklaata. Tuntu että ne huutaa minun nimmeä sieltä arkusta. Ja minä siinä sitten vähän niinku sorruin maistamaan vähäsen. Enkä minä tästäkään Rouvalle viittiny mittään mainita.

Katastrofi

Seuraavat päivät meniki sitte enemmän tai vähemmän sumussa ja hiilaripöllyissä. Minä repsahin ihan täysin niihin karkkiarkun houkutuksiin. Se mättäminen lähti lopulta ihan lapasesta. Ensin makustelin konvehtia vähän kahvin kanssa mutta sehän meni sitte lopulta niin, että kaksin käsin vetelin hiilareita nassuun. Siinä meni jättikokoinen Kinder suklaamuna viime Pääsiäiseltä ihan heittämällä. Ja viime jouluiset konvehdit, mitä oli jääny syömättä kun tämä ketoilu alotettiin. Ne maistu jo ihan kaapille, mutta se ei minua haitannu, ne kaikki minä söin.

Alko herkut pikkuhiljaa loppumaan, mutta lissää teki vaan mieli. Muistin siinä sitte jossain vaiheessa nuoremman bonuspoijan juttelleen, että se ei tykkää kaikista karkeista mitä sen viikonloppupusseissa on. No minähän siitä pojan roskikselle tarkistamaan, että olisko siellä jottain. Ja olihan siellä! Nekin minä sitten söin kaikki.

Kaikki loppuu aikanaan ja niinhän siinä sitte kävi, että minä kärähin tuosta ylettömästä mässäilystä. En tiijä mistä se Rouva hoksasi. Haiskahtiko hengitys hiilareille vai kertoko minun pöhöttyny naama ja lasittunu katse sitte jotakin. Vai olohuoneeseen jääneet karkkipaperit. 

Ette työ arvaa miten minnuu hävetti! Minnuu hävetti niin! Tuntu, että kaikki on pilalla ja oon pettäny Rouvan ja kaikki! Miten voipi ihminen olla näin heikko?? Niin on hyvin menny monta kuukautta ja aina ollaan onnistuttu palaamaan ruotuun mättöviikonloppujen jälkeen. Huono olokin oli kaiken lisäksi. Oksetti. Ville Haapasalo se taisi jossain ohjelmassansa sannoo, että "vain minun elämäni on tällaista". Just tuolta minustaki tuntu. Eikä ihan hyvällä tavalla.

Uutta kohti

Rouva siinä kaivo sitten FBF-valmennuspaperit esille ja ilmotti päättäväisesti, että näillä mennään sitte seuraavat neljä viikkoa! Se on tuo FBF semmonen tehokuuri, jolla saavutetaan ketoosi ja elimistö alkaa polttamaan rasvavarastoja. Olo paranee huimasti kaikinpuolin ja paino alkaa tippumaan. Kyllä oli muuten Kotimies nöyrää poikaa siinä kohti. Päätettiin, että sauna lämmitettään. Kylvetään paha pois. Kunnon katumussauna.

Minäpä siinä sitten hakemaan halkoja autotallin varastosta. Täyven telineellisen niitä lastasin ja eiku kantamaan saunaa kohti. Painava oli se halkoteline ja piti vähän vatsalihasten kohalla olevia lihaksien kehittymistä odottavia uomia jännittää siinä portaita halkotelineen kanssa edetessä. Ja niinhän siinä sitte kävi kuten kesällä sahaushommissa mökillä. Pakki oli niin sekasin useamman päivän hiilaririetastelusta, että sujahti liukkaat housuun. Niin olin minä jo tässä kohtaa alistunu ja huonouven alhossa, etten enää jaksanu siitä välittää. Olkoon sitte housussa. Meinasin, etten tätä kyllä kellekään kerro, niin taas hävettää. Mutta samapa tuo; kunnia on menny jo aikaa sitte mutta maine vaan kasvaa.

Voin kertoa, ettei ollu seuraava viikko ihan helpoimmasta päästä. Masensi ja ahisti. Hävetti ja suututti. Paha olo oli kaikin puolin. Vierotusoireita hiilareista pukkasi päälle. Ja vielä joku ihmeen sokeriliskojen yökin oli siinä jossain välissä. Heräsin yöllä kahen aikaan ja valvoin viiteen asti.

Tulipahan taas opittua elämää kantapään kautta. Piti viiskymppiseksi elää ennenku tämänki oppi. Oon kait minä kaikenmaailman riippuvuuksien kanssa tapellu ikäni. Tupakanpolton lopettaminenki oli semmonen performanssi, että kirjan vois siitä kirjottaa. Vuosikausia meni mutta onnistuinpa lopulta. Myönnettävä kait se on, että oon hiilarisoitunu. Hiilaristi. Pittää taas hiljentyä miettimään ja tehä päätöksiä jotka viepi takasin parempaan elämään.

Etteenpäinhän se on taas jatkettava vaikka itku silmässä. Ei muuta ku itekurin palautus ja takaisin ketoosiin!