Palaa se naama ketoilijallakin näköjään

Palaa se naama ketoilijallakin

Oltiin Särkänniemeen päätetty lähteä päiväksi huvittelemaan. Tai vois sen silleenki sanoa, että päätös oli tehty ja minä menin mukana. Rouvan siskon ja sen perheen kanssa mentiin. Onhan se ihan kiva vanhemman ja kokeneemmankin kansalaisen silloin tällöin käydä kahtomassa, että miten kansan tulevat toivot ottaa ilon irti elämästä. Alko olla jo loppukesän viimeisiä aurinkoisia päiviä, mutta vielä uskalsi sen verran luottaa oman verenkierron lämmittävään vaikutukseen, että uskaltautu reissuun shortsit ja t-paita päällä. Ja hyvinhän tuolla tarkeni. Muutamassa härpättimessäkin tuli käytyä. Ei olis ehkä kannattanu. Tai en minä tiijä. Se eka oli kyllä sen verran hurja, että sanoin siinä sukulaismiehelle, että jos tämä vielä kerran heilahtaa ympäri yläkautta niin mulla kyllä röyskähtää käkättimestä aamupalat asvaltille. Onneks ei enää heilahtanu. Ei oo näköjään vanhaksi tulemista. Tukkijoelle ainoastaan suostuin enää sen jälkeen menemään. Ja sielläkin pijin suun kiinni.

Oon ollu tässä viime kuukausien aikana huomaavinani, että on useampikin ällistelly Keto-ryhmissä sitä, että ihan niinku ei palasi iho niin herkästi kun on Ketodieetillä. Aiempaan tilanteeseen verrattuna siis. Voin kertoa, ettei ihan pijä paikkaansa. Ainakaan minun kohalla. Niinku kuvasta jokainen näkkeepi, aika rapsakkaasti kärähti naama huvipuistoreissulla. Onneks sentään aurinkolasit näyttäs olevan hyvälaatuset, kun on valkoset lämpäreet silmien ympärillä.

Van on se kyllä kumma miten voipi viiskymppinen ukko polttaa ihonsa joka ikinen kesä! Millon sitä aattelee, että ei se alkukesän aurinko sillälailla polta, ja millon taas ettei se loppukesän aurinko. Tai aamuaurinko tai ilta-aurinko. Kyllä se! Ja nyt sitte hämäänty tästä ketoilusta. Että jos ei nyt niin helposti. Ja niin on taas sama jokakesänen juttu, pandapellen näkösenä mentiin useampi päivä. Niin että suosittelen kyllä edelleen ihmisiä käyttämään aurinkorasvaa vaikka kuinka oisi ketoosissa. Ja tosiaan melko korkeita suojakertoimia kannattaapi iholle sivellä.

Enkä minä sitä sano, etteikö se tuo voisi pittääkin paikkaansa. Saattaahan se joillakin tehäkin sen, ettei iho pala. Mutta sitä vaan sanon, ettei välttämättä kaikilla. Niinku muutenkin kannattaapi ehkä muistaa näissä ketoasioissa, että asiat toimii tai on toimimatta erilailla eri ihmisillä. Semmonen mikä toisella toimii, ei välttämättä toisella toimi laisinkaan. On jotkut kirjotellu semmosia, että on pakko lopettaa ketoilu kun on niin paha olo. Sillon se ei sillä ihmisellä vaan elimistö taivu tämmöseen elämäntapailuun.

Oon minä itekkin kokkeillu vaikkasun mitä juttuja elämäni varrella tavotteena tulla hoikemmaksi tai lihaksikkaammaksi tai viksummaksi janiinedelleen. Ei esimerkiksi toiminu muuan kuuri mulle, jossa piti syyvä 5 kertaa päivässä. Ja pelkästään kalaa tai kanaa. Ilman suolaa. Ja ilman rasvaa. Kyllä oli aika pitkään sen jälkeen kammo kalaa ja kanaa kohtaan. Norjalaisrefleksiä pukkasi aina saman tien ku ajattelikin. Laihuin minä silläkin joitakin kiloja, mutta kun se oli niin rankka, että sen jälkeen sitte lähti "normaali" elämä ihan lapasesta ja kilot tupsahti saman tien takasin. Ei siitä ollu mulle elämäntavaksi, jaksa koko aikaa pijätellä pahaa elämää mahassa. Mutta tiijän ihmisiä, joilla toimi oikeen hyvin. Pittää kokeilla ja etsiä se itelle sopiva metodi.

Kiinalaista ketoilua

Se myö rouvan kanssa tuolla huvipuistoreissulla huomattiin, että ei ihan joka paikassa saa ketoiluun sopivia ruoka-annoksia. Joutu soveltyamaan. Ja ulkomailla syöminenhän se voipi olla ketogeenikolle vähän enemmänkin haasteellista. Ei oo nyt ollu sitä ongelmaa eikä vissiin tuu ihan hetikään ajankohtaiseksi tämän viiruksen takia. Eikä senkään puolesta kun ei näitä Kotimiehen toimia harjottaessa kamalasti tartte ulkomaille matkustaa. Mutta vielä joku aika sitte tuli käytyä töijen puolesta vähän vaikka missä. Että en tiiä miten sitä sitte toimii jos alkaa taas maalimalla kiertely ja pitäis vältellä hiilareita.

Semmonen juttu muistuu mieleen yheltä reissulta, kun olin Kiinassa käymässä. Siellähän on sillälailla hyvä ruokatarjonta esim Shanghaissa, että sitä mielellään länsimaalainenkin syöpi. Ja länsimaihin on sieltä Kiinasta tietty tuotu ne kaikkein herkuimmat. Kerran piti sitte matkustaa vähän kauemmas Kiinan sydänmaille liiketoimia harjottamaan ja syömään tietysti sitte liikekumppaneijen kanssa.

Eipä ollu pöyvässä ennää vanhoja tuttuja herkullisia sormiruokia, vaan ihan oli paikallisia ruokakulttuurin helmiä. Oli kai ne niijen sikäläisten mielestä oikeinki hyviä, mutta ihan eivät olleet  meikäläisen suunmyötäisiä. Ikäni muistan ku istuin siinä pöyvässä paikallista riisivelliä suussa ja mietin, että miten ihmeessä saan tämän tahnan pois suustani. Eteenpäin ei mee millään, kurkunpäässä jo refleksi teki tuloaan ja takasin lautaselle ei voi vissiin palauttaa. Että josko annan vähän oksennusta tulla suuhun, josko se laimentas tätä pahaa makua niin, että saan nieltyä sen vellin. Ihan kauhea tilanne. Väkisin sitte nielasin sen, mutta nälkä jäi. Tai se oikeestaan tuli sitte hetken päästä, kun olin päässy riittävän kauas siitä ruokapaikasta. 

Niin sitä vaan, että toisaaltahan se on tavallaan helppoakin nouvattaa tätä uutta ruokavaliota missä vaan. Kun ei syö. Tai ihan vähän vaan kohteliaisuuven vuoksi. Ja hotellihuoneessa sitten kaiveleepi omasta pikku matkakylmälaukusta vaikkapa valmiiks kypsytettyä nyhtöpossua. 

Kyllä tosiketoilija aina keinot keksii!