Loppupunnitus lähestyy
Vuosi hiljasuutta! Semmosta haastetta heittelivät ilmoille viime syssynä. Ja mulla kun oli siinä haasteisiintarttumisinnostus päällä, kun oli se fat camppikin, niin päätin tarttua tähänki. Ja hyvin meni. Tiukkana oon pysyny ja alakaa olla vuosi osapuilleen menny edellisestä kirjottelusta näissä merkeissä. Lähipiiristä sain kyllä vihjettä, että se ei olis ihan tätä tarkottanu. Eikä ollu haaste alkuunkaan. No, olipa niin tai näin, niin täällä taas ollaan. Paljon on vuojen aikana tapahtunu. Paljon oon ehtiny asioita miettimään. Ja sen oon kyllä tässä huomannunna, että ei oo miehen helppo keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa. Kun on pitäny antaa kaikkensa ja painaa pitkää päivää palkkatyössä; väkisin siinä on meinannu Kotimiehen rento ja lupsakka itsenstäänselvyyksien asiantuntijan arki häiriintymään. Mutta elekäähän mittään, eiköpä tämä tästä taas lähe uuteen liitoon. Tässäpä niitä nyt sitten, Kotimiehen tarinoita, olis tarjolla. Olokaapa hyvät!
No ni! Van niinpä meni taas yksi talvi kaamoksineen, kevät hiirulaisenkorvineen, kesä mäkäräisineen ja syksy on taas! Ja Kotimies on täällä edelleen! Mutta kyllä voin sanoa, että ihan on kamalaa aikaa tämä syksy! Minä kun oon semmonen valon lapsi, vaikka sieltä lyhyen päivän Itä-Kainuusta oonkin. En tiijä johtuuko se siitä, kun oon tammikuun lopussa syntyny ja ekat elinkuukauvet oli semmosta jatkuvaa päivän pitenemisen aikaa. Että tottuko sitä heti sillon siihen, että kevät tulloo ja valon määrä lissääntyy. Syksyt ne onkin sitten pääsääntösesti koomassa ja ankeuvessa öhnöttämistä.
Ei oo heleppoo
Mutta jatkettaanpa siitä mihin ennen tätä vuojen hiljasuutta jäätiin. Ketoiluasiaa. Olosuhteet alko koetella Kotimiestä viime syksynä. Palkkatyöhön piti taas ryhtyä, että saa roteiineja pöytään. Ja siinäpä sitten oli vielä semmonen haaste, että virallisesti työpaikka onkin vähän kauempana, Alppien keskellä.
Kyllä nimittäin meni ketoilussa pysyminen hankalaksi syssyn mittaan! Vähän kerrassaan sitä huomas antavansa hiilarihimoille periksi. Keksi kaikenlaisia "erityistilaisuuksia" minkä varjolla vähän maisteli herkkuja. Sitte vielä tämä Sveitsi; käkikellojen, suklaan ja roissanttien luvattu maa. Kaupunki on ihan Ranskan rajalla ja ruokakulttuuri on ranskalaisen ja italialaisen ruuvan risteymä. Joka paikassa on hiilarihöttöä; on patonkia, niitä roissantteja, pizzaa ja tietysti sveitsiläistä suklaatia. Ihan kamala paikka ketoilijalle. Houkutuksia joka puolella. Ja sitten vielä työkaverit virittelee ansoja työpaikan keittiöön: otahan sieltä pöyvältä roissanttis! Hotellin aamupalalla puhvetti notkuu hiilaripohjasia tuotoksia. Roissantteja tietty. Pysyppä siinä sitte tiukkana.
Myö fat camppilaisten kanssa sovittiin, että käyvvään vielä ennen joulua semmosessa tilannekatsausvälipunnituksessa. Että voipi mennä hyvin mielin joulua kohti tai sitten panikoitua ja vaipua epätoivoon. Niinku kuvasta näkkyypi, niin hiukkasen huoletti meikäläistä vaa'alle asettuminen. Ja kuvaki sen kertoo, että on vähän tullu syssyllä annettua hiilarihimoille periksi.
Ja katastroohvihan se punnitus sitte oliki: painoa tullu heinäkuun ylihyvästä lukemasta 5 killoo ja rasvamassaaki 2 killoo. Eipä paljo naurattanu. Näinpä se mulle ylleensä aina käy; kesällä oli jo ukko tavotteessa niin eiköpähä oo onnistunu tämänki tyrimään syksyn aikana. Vähäsen se lohdutti, ku totesin tuloksia tarkemmin kateltuani, että sisästä rasvaa ei tartte ku 900 grammaa tiputtaa. Kokonaispaino oli kyllä aika pahasti karannu; 5,5 killoo pitäsi puottaa ennen viimestä punnitusta eli tammikuun puoliväliä.
Mitäs sitte?
Kaks vaihtoehtoaha siinä aika nopiaan alko hahmottua mielessä; joko antaa homman mennä läskiksi, kirjaimellisesti, ja vetelee jouluherkkuja antaumuksella kaksin käsin tai sitte heittäytyypi oikeen kunnon ankaraan askeesiin eli ketoosiin kuukauveksi.
Kyllä sen verran kovasti pisti harmittamaan tuo takapakki painonpudotuksessa, että kaikkeni päätin tehä onnistumisen etteen. Päätin heittäytyä askeesiin. Kieltäytyvä kaikesta hiilaripitoisesta ennen tammikuun puoliväliä. Syyvä jouluna pelekästään kinkkua ja muuta hiilaritonta. Jättää suklaat, tortut, piparit ja sen semmoset muille.
Tiukalla ateriarytmillä ja hiilarittomalla ruokavaliolla siis tammikuun puolivälin punnitusta kohti. Kananmunilla, pekonilla, lihalla ja kalalla kuukausi meni. Jouluna vähän parempaa mutta hiilaritonta kuitenki. Kotoa kannoin nyhtöpossua evvääksi alppimaan reissuille hotellihuoneen minijääkaappiin. Aamupalaksi nyhtöpossua ja kahvie, lounaaksi lihhaa tai kallaa. Ja illalla nyhtöpossua tai marketin grilliruokatiskistä kananjalkoja.
Ja kyllä oli niin kuiva joulu, ettei oo ikinä ollu tähän mennessä. Mutta periksi en antanu. Pelkkää lihaa ja kalaa söin. Yhen lasin punaviiniä hörppäsin iteltäni salaa.
Askeesin optimointia
Sitte oli eessä vielä se viimenen koettelemus eli piti mennä viikoksi Tobleronemaan toimistolle työhelehtimmään. Juurikin se viimenen viikko ennen punnitusta. Siellä oli koronan takia ravintolat kiinni, pelekästään noutoruokaa sai. Ja hotellissa ei aamiaista ollenkaan. Ei tuputettu kiusauksia aamiais-, lounas- eikä päivällispöyvissä. Mulla oli nyhtöpossua matkalaukku pullollaan ja niitä napostelin huoneen minijääkaapista aamuin illoin. Kävin minä välillä marketista grillattua kananjalkaa hakemassa. Oli ankeeta. Van väkisin sinnittelin. Kyllä voin sanoa, että nälässä olin ja alko nyhtöpossut tulla korvista pihalle!
Alko se oikeesti olla aika vaikeeta askeesissa olo viimesinä päivinä ennen finaalipunnitusta. Hiilariherkkufantasiat vilisteli silmissä. Tulin reissusta kotia perjantain ja lauvvantain välisenä yönä ja lauvvantaina sitten punnitukseen. Sähköinterwebistä etiskelin matkustamisen opitimointiohjeita. Ettei kerry nesteitä ruumiiseen matkan aikana ja pillaisi punnitusta. Vettä neuvottiin juomaan. Ja minä sitä join. Lentokonneessa se ihan meni hyvästi mutta automatka moottoritiellä aika vähillä levähysalueilla ei kyllä suosi tämmöstä optimointia.
Loppuhuipennus
Voin sanoa, että hiukkasen jännitti ennen vaa'alle menoa. En menny ekana ja minua ennen painonmittauksessa käyneet oli kaikki päässy tavotteeseen. Ja tavotteenahan meillä oli 10% pois kokonaispainosta tai 25% pois sisäisestä rasvasta.
Sitten tuli minun vuoro. Tiesin että kokonaispaino ei mee läpi, kun aamusella kävin sen toteamassa omalla vaa'alla. Mutta kyllä niin ankeeta oli ollu viimenen kuukausi. Mukkaanlukien joulu ja uusi vuosi. On se vääryys, jos ei oo se sisäinen rasva tippunu sitä 900 grammaa!
Siinäpä ne numerot sitte aparaatin näytössä pyöri, ku vaa'an lukemat tohtori Nowzaradanin vaa'assa ohjelmassa Hengenvaarallisesti lihava. Kokonaispaino näytti 91,7 kg. Eli aika hyvin, ku tavote oli 90 kiloa ja kuukautta aijemmin oli 4 kiloa enemmän. Ja 19,2 näytti sisäinen rasva.
No niin. Perseelleen meni. Sama lukema, ku kuukautta aijemmin. Miten voipi olla näin!!?? Kuukausi askeesissa! Kuola suupielestä valuen jouluna muitten syömistä ja juomista kahtoen! Ja yhtään ei ollu lukema muuttunu! Ei oo kyllä tämäkään minun hommaa. Jälleen oon onnistunut epäonnistummaan oikeen perusteellisesti! Mulle kuuluu kyllä tässä kisassa epäonnistujan palkinto!
Siinä vaa'alta pois laahustellessani, tuumasi koko Fat Campin alullepanija testauksen suorittajan olan yli tulosten kirjauksia katellessa, että näyttäs olevan 17,6 kiloa Kotimiehellä olevan tuo sisäinen rasva.
Jaa että mitäkäettäkä häh! Eikä oo! Semmonen onnen sykkäys vaelsi koko minun ylipainoisen ruumiin läpi. Voisko tuo olla totta?
Ja oli se! Minä olin kattonu siitä aparaatin näytöstä rasvaprosenttilukeman 19,2. Se vastas minun sisäisen rasvan massana 17,6 kiloa. Eli 700 grammaa alle tavotteen. Eli 1,6 kiloa oli tippunu, vaikka 900 grammaa olis piisannu. Eipä ollu riemulla rajjaa sen jälkeen!
Ja kaikkihan myö päästiin alle tavotteijen. Paitsi yksi, mutta se löi hanskat tiskiin jo aikaa sitte. Kaikki onnistu, jotka yritti.
Verikokkeitten kautta siinä aamusella kurvasin punnituksiin. Omalääkärin kanssa sovittiin silleensä, että katellaan veriarvoja. Josko olis sen verran hyvät, että vois diabeteslääkitystä säätää. Ja olihan ne! Niin oli hyvät, että anto luvan jättää lääkkeet kokonaan pois.
Putkeen meni tämä rojekti!