Hefnerin Hughi ja Puputyttö

Julkaistu naamakirjassa 5.7.2020

Pijetään juhlat

Rouva tässä aiemmin kesällä alko ehdottelemaan, että jos juhlat pidettäis. Kutsuttas ystäviä, laitettais syömistä ja palju lämmitettäis. Kun on ollu tämä koronakin ja elämä ollu tämmöstä eristäytynyttä ja sosiaalisesti tynkää. Kyllä en minä heti pysty saman tien tuommosiin ehdotuksiin ottamaan kantaa. Saati sitten, että innostuksen valtaan joutusin. Minä tartten aikaa sulatella asioita, mutta rouva on semmonen impulsiivinen ja ootti siinä innosta hehkuen että minä heti suostusin. Ja miten niin ollaan oltu sosiaalisessa eristyksessä, ei oo minun mielestä elämä paljon sen kummempaa ollu ku normaalistikaan. Kaupassa on käyty ja parturissa niinku ennen viirustakin. No hieronnassa oli tauko mutta siltä osinkin on sosiaalinen elämä asettunu normaaileihin uomiin. Ei sitä kainuulainen tuon enempää sosialisoitumista kaipaakaan. Eipä sillä, kyllähän sitä kotipuolessakin Itä-Kainuussa vieraanvaraisia ollaan aina oltu; aina on vieraille tulo-, väli-, ja lähtökahvet keitetty. Joittenkin kanssa on jätetty nuo ekaksi mainitut pois ja hypätty suoraan lähtökahveihin. Riippuen tilanteista ja miten on lämpöset tai vilposet välit kenennii kanssa ollu. Van siellä se on aina ollu sillälailla helppoa kun vieraat on tullu sen enempi mittään kyselemättä. Ei oo tarvinnu suunnitella eikä jännitellä. Vieraat kulkoo ajallaan ja talo ellää tavallaan. Helppoa sosiaalista elämää. Mutta ei kai siinä mittään, kututtaan kututtaan. Mukavahan se on tuttuja nähdä. Päivämääräksi lukittiin 4.7. ja siitä sitte teemaksi valikoitu 4th of July eli Ameriikan Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä. Päätettiin että koristellaan tupaa ja hankitaan teemaan sopivat tamineet. Ja kun on pihassa vielä sininen, punanen ja valkonen autokin, niin on sommitelmat ja sävyt ihan täyvellisesti kohillaan.

Mutta mitenkä sitten tämä meidän ketoilu? Pakotettaanko vieraat ketodieetille kun ovesta ovat sisään astuneet. Sovittiin, että pidetään mättöviikonloppu tuossa kohti. Laitetaan pääasiassa ketopöperöt mutta on lupa lipsua. Ollaan nimittäin rouvan kanssa silleen päätetty, että aina joskus repsahettaan ihan luvan kanssa ja pidetään ns mättöviikonloppu. Ei oo hyvä homma, tiedetään. Menee kettoosi poikki eikä oo keholle muutenkaan hyväksi rääkätä sitä vetämällä hulluna hiilareita. Mutta keskimäärin kerran kuussa on kevään mittaan repsaheltu eikä tuo nyt oo meidän elämäntapamuutosta romuttanunna. Toki täytyy myöntää että vierotusoireita on ollu. Joka kerta. Ne on hiilarit kyllä melkein ku huumetta, koukkuun jää saman tien ku antaa periksi. On meillä kuitenkin koko ajan painot pudonnu ja raajojen ympärykset kaventunnu. Että ihan hyvällä omallatunnolla tässä mennään kohti hoikkaa huomista.

Sillälailla on muuttunu tässä iän ja muun myötä tämä juhlimiselämä, että aikasemmin aina seuraavana aamuna kavereitten kanssa romillemittariin puhalleltiin ja vertailtiin että kellä on komein lukema. Nyt on meikäläisellä vaihtunu romillemittari verensokerimittariin. Sillä tullee aina joskus itekseen kisattua että missä asennossa on miilimoolit tällä kerralla. Ei oo terveellistä ei, tiiän sen. Eikä tuo alkoholi muutenkaan ketoiluun sovi, Juhannuksenakin tuli 4 kg painoa lissää ihan tuosta vain ja niistä eroon pääsemiseen meni toista viikkoa. Mutta eipä tuo mikkään ihme oo että se turvottaa, kauheat määrät energiaahan siinä on etanolissa ku sitä voipi polttomottorikäyttöset kulkuneuvotkin voimanlähteenä käyttää.

Niinku kuvasta näkkyy niin minä olin Hefnerin Hughi ja rouva pukkeutu puputytöksi. Sopi sille niin hyvin kun on niin pupunen muutenki. Eikä mulla mittään sitä vastaan ollu että sain koko päivän tössytellä yöpuvussa. Juhlat meni oikein mukavasti ja oli kaikilla tosi hauskaa. Loppuillasta vähän väsy iski, mutta rouva piti kyllä minusta loppuun asti huolen; kahto perrään että kaverit minut taksiin talutti. Kun oltiin jossain kohti kaupunkiin matkustettu. Huolehti vieraille yöpalaa, joka oli sekin ketoa, ja vielä nukkumaan mennessä hoiteli minut vessan lattialta nukkumasta viekkuseensa sänkyyn unille.

Blogia ja rakkautta

Kovasti oon minä miettiny sitä blogin kirjottamista, kun niin moni on siihen minua kannustanu. Sitä rouvalle ääneen tuossa mietiskelin, että kun olis niin paljon muutaki tekemistä. Että jos innostun liikaa ja lähtee homma lapasesta. Tai rasasta niinku rouva pohjalaisena sanoo. Harvemmin minä oikeesti mistään ihan intohimosesti innostun, mutta kun ei sitä koskaan tiijä. Siinä sitten sunnuntaina kun oli vieraat lähteny niin päätettiin tätä avoliittoamme hieman hoitaa. Nautittiin hiljaisuudesta ja rauhasta petillä makoillen ja jäin siinä kattoa tuijottamaan ajatuksiin vaipuneena. Rouva minua kahteli suurilla bambin silmillään ja kysäsi että mitä mielessä liikkuu mulla. Aattelin siinä, että on sillä nätit silmät, nuihin minä silloin ekalla tapaamisella ihastuin. Ja muutamaan muuhunkin juttuun. Olisin nyt edes tuon sille sanonu mutta eikäku piti mennä möläyttämään, että vähän pukkaa blogin luomisaatoksia mieleen. Ei hyvänen jestas, eihän se nyt sitä halunnu kuulla. Siinä ei menny ku silmänräpäys ku katos rakkauven palo bambin silmistä ja tilalle tuli astetta kylmempää tuijotusta. No vitsi vitsi, sinua ajattelin, beibelove. No ni! Eipä olis paljo pahemmin voinu Kainuun mies tätäkin tilannetta tyriä. Meni bambin katse salamoinnin ja lieskojen kautta niin jäätäväksi että saman tien iski korvamadoksi Heartin If looks could kill. Ja soipi vielä edelleenkin. Ollaan nimittäin rouvan kanssa katottu telkkarista 90 päivää morsiamena. Loistavaa aivojen nollausviihdettä. Joku vois sanoa, että semmoseen kannata aikaa tuhlata mutta minä oon sitä mieltä että kyllä kuuluu sivistykseen annos hömppää. Van minä luen kyllä Seiskaa ja selaan iltapäivälehdet. Hyvä se on tietää mitä maalimalla tapahtuu. Niin siinähän on ideana se, että joku ulkomaalainen pääsee USA:han 90 päivän viisumilla ja sinä aikana pitää mennä sen kanssa naimisiin kenen luo on sinne tullu, tai joutuu palaamaan kotimaahansa. Siinä on nyt yhtenä pariskuntana Lisa ja Usman. Lisa on ameriikkalainen ja Usman on nigerialainen. Se Usmani sitä Lisaa kutsuu beibeloveksi. Minusta se kuulostaa niin hyvältä, varsinki kun silleen vähäsen ääntäni madallan ja kähisen. Ei oo rouva tykänny että sillä nimellä häntä hellittelen. Pikemminkin on todennu että tuloo tuperrapinat jos tuota käytät vielä kerrankin hälle puhuessa. Ja se piti nyt mennä sitten möläyttämään. Niin oon monta kertaa omille lapsille, pojalle varsinkin, sanonu että pittää keskittyä ja olla läsnä tilanteissa. Ja nyt ite oon ihan kuutamolla ja tapoin tunnelman sillä kun puhuin mitä sattuu. Kyllä sai taas käyttää kaikki puheenlahjat että sai rouvan lepyteltyä. Voipi se tietysti olla, että olikin hiilareiden aiheuttamaa aivosumua tuo hourailu. On nimittäin ketoilun myötä ajatusmaailma ja keskittymiskyky parantunu huimasti. Saattaapihan se olla ihan tämän avoliiton onnistumisenkin kannalta parempi että harkittaan tarkasti näitä mättöviikonloppuja jatkossa.

Mutta oli kaiken kaikkiaan vallan hyvin onnistunu viikonloppu. Ja rouva oli oikein onnellinen ku oltiin sosiaalisia. Eikä myö nyt loppujen lopuksi kamalasti lipsuttu ketoilusta. Nyt ollaan takasin palattu ketorytmeihin heti tällä viikolla, eikä oo ihan kamalia vierotusoireitakaan ollu. Kovasti kyllä ystäville kehuttiin ja mainostettiin ketoilua ja kyllä se vähän siltä kuulosti, että saatto joku niistäkin ihan oikeesti ruveta harkitsemaan elämäntapamuutosta.